Porokastike pikkuluista

5 h
-

Ainekset

1 kg poron pikkuluita
1-2 rkl tomaattisosetta
2 sipulia
3 porkkanaa
1/2 selleriä
persiljaa, timjamia
laakerinlehti
rouhittua mustapippuria

Ohje

Paahda luita 200-asteisessa uunissa tummanruskeiksi välillä käännellen. Lisää puhdistetut juurekset reiluina paloina. Paahda juureksia välillä käännellen. Lisää 1–2 rkl tomaattisosetta ja anna myös sen paahtua uunissa. Siirrä paahdetut ainekset isoon kattilaan. Lisää kattilaan vettä niin, että luut peittyvät. Lisää mausteyrtit ja mausteet. Hauduta liedellä reilut 4 tuntia. Mitä kauemmin haudutat, sen voimakkaamman maun saat kastikkeeseen. Huolehdi kuitenkin, että kastikepohja ei pääse palamaan pohjaan. Siivilöi kastikepohja tiheän siivilän tai sideharson läpi ja keitä tarvittaessa vielä kokoon. Kastike voidaan saostaa myös esimerkiksi tummalla kastikkeensuurustajalla.

Tätä kastiketta voit käyttää pohjana monissa kastikkeissa, esimerkiksi punaviini-, portviini- ja kermakastikkeissa.

Sinua voi myös kiinnostaa

Osta poronlihaa

Osta poroa

Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.

Etsi myyjä