Perinteinen poronkäristys ja pottuvoi

30 min-3 h
6 annosta

Perinteinen poronkäristys on pororuokien ehkäpä legendaarisin muoto ja monelle se on tärkeä muisto pohjoisen matkasta. Makumuiston voi kätevästi toisintaa myös kotikeittiössä laadukkailla raaka-aineilla ja ripauksella pohjoisen tarinoita. Paras lisuke on pakkasen hellästi puraisema puolukkasurvos ja maustekurkut.

Ainekset

1 kg käristyslihaa
3 rkl rasvaa
2 dl vettä
1 1/2 tl suolaa

Perunamuusi
700 g kuorittuja puikulaperunoita
2 rkl voita
2- 3 sipulia
2 dl maitoa
1-2 tl suolaa

Ohje

Sulata padassa rasva. Voimakkain maku käristykseen saadaan käyttämällä poron kuuta. Lisää käristysliha pataan pienissä erissä ja ruskista sulaksi. Kun koko lihaerä on sulanut ja ruskistunut, lisää vesi ja suola. Pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla 10-30 minuuttia. Tarjoa pottuvoin kanssa.

Haudutusajasta on olemassa monta näkemystä. Kun käristys tehdään paistista voi hyvinkin olla, että 10 minuuttia riittää. Samoin, jos liha on todella ohuina lastuina. Kannattaa kuitenkin kokeilla pidempiäkin haudutusaikoja. Reseptien kirjoittaja noudattaa n. 2- 3 tunnin haudutusaikaa, uunissa 125 ºC.

Pottuvoi
Laita potut kiehumaan. Hauduta hienonnettu sipuli voissa kypsäksi, lisää maito ja kiehauta se. Soseuta kypsät perunat ja lisää sekoittaen sipulinen maito. Mausta suolalla. Tarjoile pottuvoi lämmitetyille lautasille, muotoile sopiva kolo keskelle ja annostele käristys siihen. Paras lisuke on pakkasen purema puolukkasurvos ja maustekurkut.

传统炒驯鹿肉配土豆泥

主食

30分钟-3小时                     6份量

传统的炒驯鹿肉是最具传奇色彩的重要驯鹿菜品,对许多人来说,它是北部旅行的重要记忆。旅行许多传奇故事记忆也可以在自家厨房里用高品质的驯鹿食材再现。最好的搭配食材是打过霜的稍加捣碎的红色越橘莓和酸黄瓜。

食材和配料

驯鹿肉       1kg

脂肪油       3汤匙

水     2dl

盐     1,5茶匙

土豆泥

去皮土豆   700g

黄油 2汤匙

洋葱 2-3个

牛奶 2dl

盐     1-2茶匙

烹制方法:

  • 炖锅中将脂肪油融化,最传统和浓烈美味的炒驯鹿肉是用驯鹿脂肪油。然后少量分次加入驯鹿肉片煸炒至肉片融化和深棕色,加入水和盐,开小火,盖上盖子煨10-30分钟。配上土豆泥食用。
  • 煨煮时间长短有各种不同的观点。如果驯鹿肉是很薄的里脊肉片,也许10分钟煨煮就足够了。试试长些的煨煮时间也很有用。写这个菜谱配方的作者观点是在摄氏125度的烤箱中煨煮大约2-3小时。

土豆泥做法

  • 水煮土豆,同时用黄油将洋葱末炒熟后倒入牛奶加热。土豆煮好后压泥,加入洋葱牛奶搅拌后,加入适量盐。食用时将土豆泥舀入热盘子中间,土豆泥中挖个洞,洞中盛入炒驯鹿肉,最好的搭配是打过霜的红色越橘莓稍加捣碎和酸黄瓜。

此菜谱由*Tastery Foods Poronlihan neljä vuodenaikaa*项目提供

Sinua voi myös kiinnostaa

Osta poronlihaa

Osta poroa

Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.

Etsi myyjä