Poropita Lähi-idän tapaan

yli 1h
6 annosta
Pororeseptit.fi

Reseptin pohjana on aavistuksen muokattu shawarma-resepti. Ruuanlaittoa voi helpottaa käyttämällä valmiita pitaleipiä ja kastiketta, mutta tässä reseptissä ne on tehty alusta asti ja myös työvaiheet on kuvattu ohessa. Valmistaminen pitää aloittaa edellisenä päivänä lihan marinoimisella ja kastikkeen tekemisellä.

Ainekset

Poro-Shawarma
500 g poron ulkofileetä
0,5 sitruunan kuori ja mehu
1 sipuli
3-5 valkosipulinkynttä
0,5 dl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 laakerinlehti murskattuna
1 tl mustapippuria (kokonaisena)
1 tl juustokuminaa
neljäsosa tl kanelia
ripaus kardemummaa
ripaus neilikkaa
ripaus muskottipähkinää
1–1,5 tl suolaa
paistamiseen hieman voita tai öljyä

Harissa-kastike
1-2 punaista paprikaa
1-2 chiliä
1 rkl korianterin siemeniä
1 rkl juustokuminaa
2 tl kanelia
5-6 valkosipulinkynttä
2 tl karkeaa merisuolaa
1 punasipuli
4 rkl tomaattipyreetä
0,5 sitruunan kuori ja mehu
lehtipersiljaa
hieman rypsiöljyä

Jogurttikastike
1-3 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
2-3dl paksua jogurttia
1 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1 tl suolaa

Pitaleivät (8 leipää)
2,5 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä
5 dl Durum- tai pitsajauhoja

Ohje

Poro-Shawarma
Valmistaminen aloitetaan edellisenä päivänä laittamalla sulana ostettu poron ulkofilee hetkeksi pakkaseen niin, että se voidaan helposti leikata ohuiksi viipaleiksi. Vastaavasti pakasteena ostettu ulkofilee kannattaa sulattaa jääkaapissa, jotta se sulaa hitaasti ja tasaisesti. Lihan tulee olla leikattaessa kohmeista.

Viipaleiden on hyvä olla hieman alle 0,5 mm:n paksuisia. Seuraavaksi lihalle tehdään marinadi. Pese sitruunan kuori ja raasta se. Tavallisen juustoraastimen hieno terä sopii hyvin tähän. Purista puolen sitruunan mehu. Kuori ja leikkaa sipuli viipaleiksi. Kuori ja leikkaa valkosipulin kynnet viipaleiksi. Lisää öljy ja valkoviinietikka. Murskaa laakerinlehti ja mustapippuri morttelissa. Lisää ne ja muut mausteet marinadiin. Sekoita. Lisää lihat, sekoita ja laita jääkaappiin noin 12 tunniksi. Marinadin tarkoitus on mureuttaa lihaa happamuudellaan. Makeisiin ruokiin yhdistetyt mausteet antavat lihaan todella hyvän maun ja suosittelen kokeilemaan niitä rohkeasti.

Marinoimisen jälkeen liha otetaan lämpimään 1-2 tuntia ennen paistamista. Tässä vaiheessa liha otetaan pois marinadista ja lihoista poistetaan sipuli, valkosipuli ja suurimmat mausteet, kuten laakerinlehtien palat.

Lihat kannattaa paistaa melko pienissä erissä kuumalla pannulla.
Liha voidaan tarjoilla myös erilaisten lisäkkeiden kanssa. Tässä reseptissä on tarjolla pitaleivät, harissa-kastike, jogurttikastike ja leikattua punasipulia, pieniä suolakurkkuja, tomaattia sekä salaattia.

Harissa-kastike
Kastike kannattaa tehdä edellisenä päivänä, jotta sen maut ehtivät tasaantua ja se ehtii maustua tasaisesti. Jos haluat käyttää jotain valmista kastiketta, niin tämän tarkoitus on tuoda ruokaan hieman potkua ja raikkautta. Myös chilien määrää kannattaa vaihdella käytössä olevien chilien vahvuuden ja oman maun mukaan.

Kastikkeen tekeminen aloitetaan lämmittämällä uuni 225 asteeseen ja laitetaan sinne halkaistut paprikat ja chilit. Niitä paahdetaan siellä kunnes niiden kuori alkaa hieman mustua noin 15–20 minuuttia. Niiden annetaan jäähtyä, jonka jälkeen molemmista poistetaan mustunut kuori. Sen jälkeen ne pilkotaan ja hienonnetaan morttelissa. Sen jälkeen morttelissa hienonnetaan myös pilkottu punasipuli ja valkosipuli ja persilja sekä muut mausteet. Morttelissa hienontamisen jälkeen öljyä lisätään niin, että massasta tulee tahnamaista. Jos käytössä oleva mortelli on pieni kannattaa sekoittaminen tehdä erissä niin, että jokaisessa erässä on myös kuivia mausteita, koska se helpottaa mortellin käyttöä huomattavasti. Tämän jälkeen tahna kannattaa laittaa esimerkiksi lasipurkkiin ja jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Jogurttikastike
Valkosipuli kuoritaan ja murskataan tai hienonnetaan. Kaikki ainekset sekoitetaan ja laitetaan jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Pitaleivät
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva siihen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta hyvin. Anna taikinan kohota lämpimässä noin kaksinkertaiseksi. Jaa taikina 8 samankokoiseen osaan. Kaulitse sen jälkeen taikinapalat pyöreiksi pitaleiviksi, ja anna niiden levätä peitettynä noin 30 minuuttia. Paista uunissa 225 asteessa noin 12 minuuttia. Leipien kuuluu kohota uunissa kupliksi uunissa, ja se mahdollistaa niiden leikkaamisen auki paistamisen jälkeen. Kokoa mieleisesi pitaleipä.

Sinua voi myös kiinnostaa

Osta poronlihaa

Osta poroa

Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.

Etsi myyjä